Risto Rämö, Hyrylä
174

Risto, kukas muukaan!

Olen 73-vuotias eläkkeellä oleva ekonomi Hyrylästä.

Anna äänesi minulle, jos valtuutat minut

  • Edistämään oikeudenmukaisuutta päätöksenteossa lähes 30 vuoden kokemuksella kuntapolitiikassa.
  • Etsimään vaihtoehtoja HSL:n reittisuunnitelmien järkeistämiseksi. Toisaalta myös yksityisautoilu on Tuusulassa tärkeää, minkä vuoksi sitä ei pidä hankaloittaa.
  • Sinnikkäästi ajamaan kunnan ja kuntalaisten etuja KeuSotessa. En tässä kohtaa unohda myöskään Jokelaa tai Kellokoskea. Lähipalvelut tulee säilyttää ja päätöksissä on erityisesti mietittävä ratkaisuja ikäihmisten näkökulmasta.
  • Toimimaan kunnan edunvalvonnassa siten, että kuntayhtymiin (esim. KeuSote) tai vaikkapa HSL:n edustajaksi valitaan pätevin eikä vain sopivin. Kunnan edustajan HSL:ssa tulee hallita muutakin kuin vain pyörällä ajo. KeuSoten kuluautomaattia ei saada kuriin ilman vankkaa talous- ja johtamisosaamista.
  • Edistämään investointien tiukkaa kuluseurantaa.
  • Vaatimaan päätöksentekijöille useamman vaihtoehdon esittelyä, eikä vain yhtä "annettua" mallia.
  • Edistämään kunnan hankintaosaamista. "Halvin hinta" on myytti!
  • Ajamaan voimakkaasti paikallisen elinkeinoelämän etuja kunnan hankinnoissa. Tämä koskee niin lähiruokaa, ravintoloita, liikennöitsijöitä, korjausrakentamista, lumenaurausta kuin muitakin palveluja.
  • Edistämään tarkkaa taloutta: veronkorotusten ja hillittömän lainanoton sijaan haluan tehdä Tuusulasta yritysmyönteisen kunnan ja lisäksi suhtautua kriittisesti kunnan paisuneeseen organisaatioon.
  • Mieluummin runsauden pulaa yritystonteista kuin "ei oon" myymistä.
  • Etsimään pormestarimallin valuviat ja jos ne eivät ole korjattavissa, on syytä palata kunnanjohtajamalliin.
  • Aidosti tutkimaan vielä kerran Tuusula-Järvenpää-Keravan yhteen liittämisen mahdollisuuksia.
  • Vesilaitoksen ylijäämät tulee käyttää suunnitelmalliseen infran parantamiseen, ei kuntakonsernin tuloksen parantamiseen.

Risto Rämö
Hyrylä